torstai 26. syyskuuta 2013

Yliopistomuseo ja ilvesbongailua

Tulipa tuossa päivänä eräänä suunnattua Yliopistomuseoon. Vaikka en kovin kulturelli ihminen olekaan, museoreissu oli yllättävän mielenkiintoinen ja oli harmi, ettei minulla ollut aikaa viettää siellä puoltatoista tuntia enempää.


Museo itsessään on jo hieno rakennus. Snellmaninkatu 3 on aivan keskustassa, helposti löydettävissä.


Kateellisena katsoin Suomen ensimmäisen naisylioppilaan Marie Tschetschulinin lyyraa. Ei ole ihan noin prameaa meikäläisellä. Ajat muuttuu. Eipä meillä toisaalta enää ole samanlaisia varoituskirjeitäkään - samassa vitriinissä oli esillä kaavakepohja, jolla annettiin varoitus siitä, että opiskelija oli nähty juopuneena yleisellä paikalla.

Museossa esiteltiin myös opiskelijaelämän arkea. Opiskelija-asunto muutaman vuosikymmenen takaa saattoi näyttää fiilikseltään tältä:


Kun katsotaan vähän tarkemmin, mitäs siellä hyllyssä onkaan...


Kas, Hämäläis-Osakunnan historia osat 1 ja 2. Museossa oli kerrottu osakunnistakin vähän laajemmin.

Ilveshavaintoja tein tuossa aiemmin keväällä jo, törmäsin nimittäin tällaiseen saippuaan:


No on siinä kyllä erinomaisesti valittu nimi saippualle! Onneksi ei ollut tarvetta, joten ei ollut pakko ostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti